Uusi kamera.

Tällaisina päivinä, joina päivän vaatetus koostuu neulemekosta, paksuista sukkahousuista, eripari villasukista ja isosta, lämpimästä sekä rikkinäisestä neuleesta, ei juurikaan kameran salamavalot räisky. Tuskinpa te niistä vaatteista edes selvää saisitte, allekirjoittanut kun on hautautunut ne yllä sohvalle, kolmen viltin alle.

Jonkinlainen epämääräinen kausitauti on siis nujertanut minutkin, eikä tässä vaiheessa se oma pukeutuminen sekä ulkoinen olemus voisi vähempää kiinnostaa. Mutta koska pääni napsuu tekemisen puutteesta, mikä onkaan sen parempaa kuin bloggailla, voin vain kiittää sitä tahoa, joka on keksinyt miniläppärit! Mikäpäs se tässä, sohvalla vaakatasossa onkaan kirjoitellessa! Mutta oli minulla oikeasti asiaakin, tämän tekstin tarkoituksena ei ole olla mikään sairaskertomus.

Olen jo pidemmän aikaa mielinyt uutta kameraa. En enää saa vanhasta kamerastani tarpeeksi tehoja irti, vaikka mainio kamera sekin on, onhan siinä aukon sekä valotusajan säädötkin, sekä jonkin sorttinen iso-säätömahdollisuus. Mutta, koska koen kehittyneeni kuvaamisessa, ei vanha kamera enää riitä itselleni. Siinä kun ei ole pääse kikkailemaan erilaisilla objektiiveilla!

Mutta minkälaisen uuden kameran sitten hommaisin? Digijärkkäri on siis ainoa vaihtoehto, mutta ongelmana on, etten tiedä, minkä mallin hommaisin! Sen verran olen pohdiskeluissani päässyt eteenpäin, että vaihtoehtoja on enää jäljellä kaksi, uusi kamera tulee olemaan joko Canon Eos500D tai Nikon D3000. Vanhana Canonin käyttäjänä Canon tietysti houkuttaisi, siinä saattaisi olla jotain tuttua sekä turvallista. Nikon taas on saanut lämpimät suosittelut rakkaalta Anna-ystävältäni, joka harrastaa valokuvaamista ja hänen mielestään Nikonin kameroissa on paras hinta-laatusuhde. Lisäksi Nikonin mallissa on ominaisuus "kuvaaminen tyhmille", sillä kamera opettaisi käyttäjäänsä oikeiden säätöjen laittamisessa, mikä ainakin alkuun kuulostaa hyvin houkuttelevalta! Vaikeaa, sanonko minä!

Olen itseasiassa käynyt ihan liikkeessä asti kameroita kokeilemassa ja voin sanoa, sen jälkeen valinta ei ainakaan helpottunut. Myyjäpoika kun ei oikein osannut sanoa juuta-ja jaata, mikä ärsytti minua, kyllä hyvän myyjän pitäisi osata myydä kamera uunolle asiakkaalle, se on sitten eri asia, ostaako uuno asiakas sitä kameraa vai ei.

Toisaalta, vikaa on varmaan myös itsessäni. En vain kehdannut sanoa myyjälle, mihin kameraa suurimmaksi osaksi tullaan käyttämään, ja jos olisinkin kehdannut, olisi myyjäpojalla varmasti ollut naurussa pidättelemistä. Itsestään ybercoolien muotikuvien ottaminen kun saattaa kuulostaa parikymppisen kolttiaisen korviin naurettavalta, enkä halua tappaa ketään ihmistä omaan nauruunsa.

Eräs päivä olin melkein saanut päätettyä, kumman kameran itselleni ostaisin. Sitten satuin eksymään objektiivi-sivustolle, jossa kävijät arvioivat käyttämäänsä objektiikkaa. Vähän masennuin, sillä Canonin kitti( mikään niistä!) ei ollut saanut hyviä arvioita, sen sijaan Nikonilta löysin yhden kameran mukana tulevan putken, jota oli kehuttu ( sellainen tarjouspaketti, you know). Mies koitti kovasti takoa järkeä päähäni, nuohan ovat vain yksittäisten ihmisten arvioita! ( ja sanottakoon, mies on koittanut myös kovasti takoa järkeä päähäni myös ylipäänsä tässä kamera-asiassa, hö miksi muka en tarvitsisi pro-tasoista kameraa joka maksaa omaisuuden...)

Ja kaikista hassuinta on se, etten edes vielä toistaiseksi tajua erinäisten putkien eroavaisuuksia, tosin lupaan ja vannon tämän kirjoituksen jälkeen mennä ottamaan asiasta selvän, jos vain löydän nettisivuja for dummies! Sillä omasta mielestäni on suoraan sanottuna kameran väärinkäyttöä, ellei tiedä sen kaikkia ominaisuuksia tai osaa valita oikeanlaista putkea oikeanlaiseen tilanteeseen, enkä missään nimessä halua liittyä " jee, mullon järkkäri, on siistii ottaa automaatilla kuvia"-joukkoon. Tai, toivon mukaan olen väärässä eikä kukaan niin edes tee, eihän? Toki harjoitus tekee mestarin eikä tarkoitukseni ole lannistaa aloittelijoita, mutta en näe mitään järkeä ostaa kallista kameraa, ellei halua oppia sitä käyttämään!

Samalla tuo on myös se asia, joka myös saa itseni empimään kameran hankkimisessa, entäpä jos en opikaan käyttämään sitä? Onko minulla liian suuret odotukset niin itse kameran, kuin omien kuvaamistaitojen suhteen? Nämä ovat sangen vaikeita asioita, tällaiselle elektroniikkasnobille, joka kuitenkin loppujen lopuksi on ainoastaan pelkkä elektroniikkaporoporvarillinen!

Tyttöilyä.

Tänään ei pukeutumisrintamalta kuulu mitään uutta. Tämä asu vain on potentiaalinen jumitusasu ja olenkin siinä viihtynyt pari päivää, kenkiä ainoastaan vaihtamalla. Korsettiyläosainen musta mekko on harmaiden yläosien paras ystävä, ja kaulurihuivi ajaa ikäänkuin korun asemaa, ja yrittää samalla myöskin leikkiä mekon kaulusta!

Olenkin varmaan jo kertonut, kuinka iloinen olen uudesta kampaustyylistäni. Se antaa mielestäni sijaa poikamaisuudellaan tyttömäiselle revittelylle, asialle jonka suhteen olen ollut epävarma. On hassua, kuinka näinkin pieni seikka, kuin kampaus saa näkemään oman itsensä aivan uudesta näkökulmasta.

Nyt, olen iloinen tyttömäisyydestäni, ja nautin siitä täysillä joka solullani, enkä enää jaksa murehtia sukupuoliroolien vaikuttamista tyyliini. Sillä se, jos mikä tahansa muu murehtiminen, ei ole sen arvoista.

Kokomittainen kokotus.

päivänasu
neulemekko: Lindex
alusmekko: Diy
kengät: Bee.Fly
vyö: Second Hand
korvikset: H&M

Ostaessani Lindexin luksusmallista neuleen, en aavistanutkaan malliston aiheuttamaa kohua. Ruotsissa kuluttajat kun ovat närkästyneet malliston pienestä mitoituksesta, ja isojen kokojen puuttumisesta. En sitten tiedä, mutta ainakin Suomessa tuntui näkyvän myöskin isompia kokoja, ja itse en allekirjoita malliston mitoitusta, sillä minä ainakin mahduin normaaliin kokooni, tosin aavistuksen naftisti. Sen sijaan kaavoituksen sopivuus tyssäsi pituuteni, ja drapeeratut mekot roikkuivatkin ihan vaan pikkaisen liikaa ylläni, vaikka minulla onkin suhteessa pitkä selkä. Sama ongelma on itselläni lähes kaikkien vaatemerkkien kaavoituksen suhteen, varsinkin jos vaate on kovin tyköistyvä. Yleensä ongelmana on liian pitkät olkaimet, tai liika väljyys miehustassa suhteessa alaosaan.

Mutta millaisille naisille valmisvaatteita sitten tehdään, mitoituksen perusteella? Mittataulukotkin kun sattuvat olemaan hyvin vaihtelevat riippuen eri merkeistä, ja ainakin Onlyn farkut saisivat minut masentumaan ikihyvikseni, jos tuijottaisin kokolapussa seisovia numeroita ( tosin, ne farkut eivät istukaan minulle lainkaan missään koossa!). Toisaalta, vaateteollisuuden ei ole kannattavaa valmistaa samasta vaatteesta monilla erilaisilla speciaalimitoituksilla olevia vaatteita, kustannussyistä toki.

Itse mittataulukotkin ovat muuttuneet aikojen saatossa. Nykynainen on entiseen verrattuna tasapaksumpi, mutta pidempi, ja mittataulukoissa elää keskivertomittainen nainen. Jos et satu istumaan tuohon naisen mittaan, saattaa vaatteiden löytäminen olla hankalaa, ellet halua pukeutua koko ajan joka suuntaan joustavaan trikookaapuun. Minä, kuten moni muukin nainen, emme sovi tuohon naisen mittaan, mikä on harmillista, mutta olenkin keksinyt ongelmaan ratkaisun. Ainoastaan itse tekemällä minun kannattaa haaveilla edes jokseenkin inhimillisesti istuvista, tyköistyvistä vaatteista. Tällöin saatan myös ystävällismielisesti näyttää sitä erästä sormea valmisvaateteollisuudelle, pitäkööt huonosti istuvat vaatteensa!

ps: lisää aiheesta löytyy ainakin NinaV:n, Jalousen sekä Elsan blogeista!

Päntsit.

päivänasu
housut & vyö: Second hand/ Vero Moda
paita & liivi: H&M
kaulurihuivi: DIY
kengät: Bianco

Päätin tänään pitkästä aikaa laittaa housut jalkaan. Satuin löytämään viime viikolla vanhat housuni, joita käytin ahkerasti pari, kolme vuotta sitten, mutta jostain syystä tuon ajanjakson jälkeen kyseiset housut ovat jääneet unohduksiin. Pidin niitä kai liian aikuismaisina ja puuttuihan niistä pari nappiakin ( ja joo, suutarilla ei ole kenkiä, lapset kulkee risoissa..). Tänään päätin korjata tuon vääryyden. Nappeja en saanut laiskana suutarina vielä ommeltua, mutta pysyväthän nuo yllä pelkän vyönkin avulla!

Tavallaan housut eivät ole itselleni se omin elementti, mutta siitä huolimatta en halua niiden olemassaoloa täysin unohtaa. Sillä alkuärsytyksen jälkeen ne yleensä tuntuvat vallan mainioilta! Tänään päätin terästää aavistuksen löysiä ja istumattomia pöksyjä napakalla liivillä, joka housujen kanssa toimii hyvin kiinni napitettuna, eikä lopputulos näytä lainkaan samalta kuin tiukkaan mekkoon yhdistettynä.

Normaalista poikkeava linjani huomattiin tänään. En tiedä, mutta kaverini joka on nähnyt minut lähes aina pelkissä mekoissa ja hameissa, oli aivan myyty housulookistani ja vannotti minua käyttämään housuja useammin! Ja nyt, löydettyäni tämän aarteen kaapistani, olenkin vakuuttunut, että juuri näitä yksilöitä tullaan myös tulevaisuudessa näkemään ylläni. Aavistuksen epäistuvat mustat suorat housut poppaa!

Kerä villalankaa, kiitos!

Uusi ihanuusmekko on valehtelematta kolmatta päivää päälläni. Mutta minkäs teet, kun tekisi vielä huomennakin mieli laittaa se ylle, tämä jos mikä on mekkorakkautta! Tänään stailasin mekon ulkonäköä aavistuksen erilaiseksi vyöllä, joka on oikeasti muuten panta.

Vaikka en yleensä jaksa mitään erityisiä pukeutumissääntöjä, joissa kehoitetaan valitsemaan saman väriset asusteet, sun muuta järjellistä, on joskus tavallaan hauska rikkoa niitä omia sääntöjään, jotka kapinoivat sääntöjä vastaan. Vyö kun sattuu aavistuksen verran mätsäämään saappaiden sirkkoihin, niin mikäpäs siinä sitten on saapastellessa.

Mutta nyt, teen palveluksen eteisemme notkuvalle naulakolle ja lähden tekemään huivi-inventaarion sekä järjestelyn, sillä ehkä sen myötä palkitsen itseni kerällä villalankaa, tosin se taitaa kohdallani olla enemmänkin rangaistus. Kudinpuikot ja minä kun ei kovin hyvin tulla toimeen, meinaan. Mutta minulla on hyvä idea ja inspiraatio, ja ehkä sitten kiikkustuolibloggarina saan sen teille muille kiikkustuolissa istuville esiteltyä ( ja huom., en ole pessimisti, ainoastaan realisti).

Salkan oppivuodet.

mekko: American Apparel
kengät: Bee.Fly
vihreä: liiallinen photarilla leikkiminen
sekä innosta punaisen naaman neutralisointi

Jos olen onnistunut löytämään mielestäni täydellisen lörttöneuleen, satuin myös löytämään täydellisen makkarankuorimekon. Ihan vaan liittymällä AA-kerhoon, tosin ei siihen, miksi se normaalisti mielletään.

Mutta mikä sitten tekee makkarankuorimekosta täydellisen? No, ensinnäkin vaikka se on niukka, se ei ole piukea siansuoli allekirjoittaneen yllä. Toisekseen, olen tajunnut venepäänteiden upeuden, ne sopivat ihmiselle, jonka mielestä vaatteet saavat paljastaa-mutta hyvin viehkolla ja viattomalla tavalla, jota olkalinjan paljastaminen minulle edustaa, samoin itse olkien näkyminen. Tunnenkin oloni aavistuksen kiusaantuneeksi avarissa päänteissä, jotka pahimmillaan ohjaavat katsetta rintavarustukseen. Hassua kyllä, sen sijaan korsettimaiset yläosat eivät itseäni ahdista, vaikka ne paljastavat vielä enemmän kuin v-pääntiet, ehkä olen tosielämässä nähnyt liikaa hyvin, hmm, lorttomaisia v-päänteitä. Tai sitten se korsettimainen yläosa ei enää avaruudellaan ole vihjaileva, se vaan on. Kolmanneksi, siinä on hihat, joita kohtaan arvostus talviaikaan on hyvin korkealla!

Mekko on siis tilattu AA:n nettikaupasta, kotiovelle paketti kannettiin reilun viikon sisään tilauksesta. Itseäni kyllä aluksi vähän arvelutti, sillä nettikaupoista tilaaminen on ikäänkuin venäläisen ruletin pelaamista, ikinä et voi olla täysin varma, ovatko vaatteet sopivia. Tässä mielessä voinkin huokaista helpotuksesta, sillä ainakin tämä yhdenkoon mekko oli kuin juuri itselleni tehty ja vastasi hyvin mielikuvaani, jonka sain tuotteesta. Toisaalta, ehkä tullessaan omasta tyylistään tiedostavammaksi, on se ostaminenkin helpompaa. Tavallaan tiesin etukäteen, ettei tämä voi mennä vikaan missään muussa kuin mitoituksessa. Aina se ei valitettavasti ole niin ollut, mutta olenpahan ainakin jotain oppinut-tosin en halua tietää, kuinka kalliit oppirahat ovat olleet!

Viisi aistia.

Jalouse sekä Micci haastoivat minut taannoin aistien maailmaan, kertomaan siis mitä ne viisi aistia itselleni merkitsevät. Tämä ei tavallaan ollut mikään helppo haaste, vaikka aistien määrittely olikin mukavaa, ovathan ne jokapäiväisessä elämässä vahvasti mukana. Mutta ehkä niistä itsestäänselvyyksistä onkin kaikista vaikein kirjoittaa?

Näkö

Olen lähestulkoon puolisokea, en siis näe kunnolla ilman laseja tai piilolaseja. Tästä johtuen olen kiitollinen ylipäänsä siitä, että olen kykenevä näkemään, ja oikeastaan minkään muun aistin menettäminen ei varmaan kirpaisisi yhtä paljon!

Olen aina ollut hyvin visuaalinen ihminen, pienestä tytöstä lähtien. Tietyt maisemat onkin ikuisiksi ajoisi ns. tatuoitu sieluuni, ja kykenen näkemään ne aina sellaisina, millaiset ne aikoinaan ovat olleet. Parasta mitä tiedänkin, on fiilistelyhetki lapsuuden maisemiin, keskikesän yöllisen usvan valtaama puutarha, usvan joka nousee joelle laskevalta luomalta, jonka takana olevassa lepikossa yllättäen kuovi sähähtää lentoon huutaen kuoo-vi! kuoo-vi!

Visuaalisena ihmisenä sekä esteetikkona rakastan hyvää muotoilua, ja silmäni lepää eritoten funktionalististen rakennusten kuin käyttöesineiden kohdalla. Sama rakkaus on pikkuhiljaa hiipinyt myös vaatekaappiini, johon onkin kerääntynyt yksinkertaisia, mutta muotoilullaan leikkiviä vaatteita. Ja valokuvat! Rakastan niiden katselemista, rakastan niiden vangittua tunnelmaa, joka useimmiten kertookin enemmän kuin tuhat sanaa. Olenkin vielä onnellinen, että ainoa elossa oleva isovanhempani rakastaa katsella nuoruuden aikaisiaan kuvia kanssani ja kertoa tarinoita niiden takaa.

Kuulo

Kuuloaisti konkretisoituu itselleni kaikista syvimmin musiikkiin. Yksinkertaisesti sanottuna, elämää ei ole ilman musiikkia! Tämänkin aistin menettäminen kirpaisisi myös pahasti, toisaalta jos olisin syntynyt kuurona, en edes tietäisi, mitä musiikki on, tai en voisi nauttia sitä tavalla, mihin kuulevat ihmiset kykenevät.

Kuuloaisti on joskus myös pelottava. Varsinkin asunnoista joskus kumpuaa sangen kummallisia ääniä, jotka varsinkin toistuessa päivästä ja vuodesta toiseen, aiheuttavat ihmetystä. Samoin epämääräiset rasahdukset öisessä kaupungissa saavat niskavillat nousemaan pystyyn.

Mutta kuuloaisti on parhaimmillaan enemmän kuin loistava, rakastan varsinkin elokuvien ja tv-sarjojen scoreja, jotka äänimaailmallaan tukevat valkokankaan tapahtumia. Muutamia hyviä esimerkkejä mainitakseni ainakin Twin Peaksin sekä Virgin Suiciden äänimaailmat sulautuvat hyvin itse tarinaan, eikä itseasiassa minkään muunlaisen musiikin kuvitteleminen näihin tulisi kuuloonkaan!

Maku

En tiedä, löytyykö maailmasta yhtäkään ihmistä, jolle ruoan maku ei olisi tärkeä, vaikkakaan kaikilla ei ole valitettavasti mahdollisuus päättää, mitä he syövät vai saavatko lainkaan syödäkseen. Itselleni hyvä ruoka on ennen kaikkea makuelämys, ja valitettavasti olen vanhemmalla iällä osoittanut tietynlaisia ruokanirsoilun merkkejä. En vain yksinkertaisesti kykene syömään ruokaa, joka maistuu omituiselle! Lapsena innolla vedellyt mustat makkarat ovat siis historiaa ( tosin, jo ruokavalionikin puolesta), samoin makaroonivelli sun muut omituisuudet saavat jo nimensä puolesta minulle kylmiä väreitä.

Nirsoilulla on toki hyvät puolensakin. Olen hyvin valikoiva myöskin herkkujen suhteen, mm. suklaa ei todellakaan miellytä makunystyröitäni, samoin monet kaupan valmiit herkut! Mutta mikään ei voita itse tehtyjä herkkuja, ja leipoessa en säästelekään voita, en halua lähteä mukaan nykymaailman " syö terveellisesti puulta maistuvaa shittiä"-linjalle. Herkutella voi ja pitääkin, kunhan muistaa kohtuuden, silloin ei tarvitse turvautua puulta maistuvaan shittiin, joka aiheuttaa vain ja ainoastaan kireät makunystyrät.

Tunto

Minä inhoan kipua. Pahimman kivun tuottaa hammaslääkäri, tosin useimmiten henkisellä tasolla. Olen välillä hyvin tapaturma-altis, ja tuntoaisti onkin koetuksella päivinä joina kolautetaan pää liesituulettimeen sekä keittiön kaapinoveen ja mahdollisesti vieläpä varpaat kynnykseen. Joskus kipu saa minut itkemään, joskus nauramaan. Tällä hetkellä vasemman lapaluun tienoilla oleva kipeä lihas muistuttaa minua liikunnan tärkeydestä, sekin harrastus on pimeän ja kylmän rantauduttua maamme kamaralle jäänyt.

Mutta tuntoaisti ei ole pelkkää kipua. Laadukkaat materiaalit vaatteissa hyväilevät ihoa ja ovat omiaan tuomaan päivään aavistuksen luksusta, ja pyrinkin välttämään nykyään monia keinokuituisia vaatteita, tosin onhan niissäkin laatueroja. Ja mikään ei ole minusta ihanampaa, kuin toisen ihmisen kosketus, oli se sitten tuttavallinen halaus ystävältä vuosien takaa tai sen rakkaimman antama suudelma. Yksin nukkuminenkin tuntuu nykyään oudolta, ja onkin ihanaa kun on joku, jonka kanssa voi jakaa pedin, jonka kainaloon voi ennen nukahtamisen hetkeä käpertyä. Ollessani sinkku vuosia sitten, puhuinkin erään toisen sikkuystäväni kanssa, että olisi mahtavaa, jos olisi unikaveri, ihminen jonka viereen voisi vaan nukahtaa, jolle olisi voinut vaikkapa kertoa iltasadun ennen nukahtamista!

Haju

Luulen omistavani normaalin hajuaistin, sillä useimmiten ympärillä olevat hajut eivät minua häiritse. Sen sijaan, jos joku on kaatanut haju-/partavettä pullollisen päälleen, tai haiskahtaa kuin rantojen mies, joka on unohtanut henkilökohtaisen hygienian, nenäni nyrpistyy. Jos joudun viettämään pitkän ajan vahvasti tuoksua ylleen suihkaisseen ihmisen seurassa, alkaa päätäni särkeä. Siitä syystä en jaksa viettää pitkiä aikoja kemikaaliosastoilla, sillä minut valtaa useimmiten hyvin etova olo niissä.

Toki useimmat tuoksut ovat ihania! Rakastan oman hajuveteni tuoksua (samoin myös muita hajuvesiä, kohtuudella siis!), samoin nyt olen löytänyt täydellisen tuoksuisen deodorantin. Pyykit sen sijaan pesen hajusteettomalla pesuaineella, niihin en kaipaa ylimääräisiä tuoksuja.

Mutta ne erityisimmät tuoksut ovat sellaisia, joita ei mistään purkista saa, kevään puhkeamisen tuoksu, joka saa aavistuksen raikkaan sammaleisella huumallaan minut pysähtymään ja vetämään syvään henkeä, toinen on sitten kesä. Kesä, punertava ilta-aurinko ja aavistuksen pölyinen ilmanala, joka ihon saavuttaessaan muodostuu kauniiksi tuoksuksi, se kruunaa hetken, josta tietää kesän olevan täyttä totta!